Художественный музей АТЕНЕУМ
вт, пт 10–18 | ср, чт 9–20 | сб, вс 10–17
Справочная служба: 0294 500 401

Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset teokset

 

Kalevala

Eurooppa oli suurten mullistusten kohteena 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Napoleonin sotien seurauksena noussut nationalismin aalto pyyhkäisi läpi Euroopan ja sen mainingit ulottuivat myös Suomeen. Turun Akatemian piirissä toimi joukko innokkaita nuoria miehiä, jotka kiinnostuivat kielen merkityksestä kansallisen kulttuurin kehittämisessä. Ajan hengen innoittamana myös nuori lääkäriksi opiskeleva Elias Lönnrot (1802−1884) kiinnostui suomen kielestä sekä kansanrunoudesta ja matkusti itäiseen Suomeen kootakseen ’kansanrunouden tuotteita’.

Suomen kansalliseepos Kalevala syntyi näiden matkojen tuloksena ja se perustuu Lönnrotin pääasiassa Savossa sekä Vienan Karjalassa keräämiin, eri aikakausilta lähtöisin oleviin kansanrunoihin, joita esitettiin laulamalla. Kalevala on kuitenkin Lönnrotin sommittelema teos, jonka käsikirjoitus valmistui vuonna 1835 ja sen laajennettu versio 1849. Karjala miellettiin 1800-luvulla runojen aarreaitaksi ja useat taiteilijat kiinnostuivat myös Karjalasta sekä Kalevalasta. Tätä romanttista suuntausta nimitetään karelianismiksi ja sen huippukautena pidetään 1890-lukua.

Kalevalan julkaisun aikaan Suomi oli autonominen Venäjän suurruhtinaskunta, mutta ennen vuotta 1809 se oli kuulunut Ruotsin valtakuntaan. Tämän seurauksena suomen kielen asema maassa oli vielä heikko, sillä vain tavallinen kansa puhui suomea, kun taas sivistyneistön sekä hallinnon kieli oli ruotsi. Kalevala merkitsi kuitenkin käännettä suomalaiselle kulttuurille ja vahvisti suomen kielen asemaa. Samalla teos teki Suomea kansainvälisesti tunnetuksi. Kalevala on käännetty 60 eri kielelle ja se on käännetyin suomenkielinen teos.

Kalevalan aloittaa taru, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Lisäksi se kertoo sodista kahden pohjoisen kansan, Kalevalan ja Pohjolan välillä, kosiomatkoista, kostosta, taikaesineen Sammon takomisesta ja sen varastamisesta. Tarinan keskeisiä hahmoja ovat runonlaulaja ja tietäjä Väinämöinen, Sammon takoja seppä Ilmarinen, Väinämöisen kilpakumppani Joukahainen, tämän sisar Aino, jota Väinämöinen havittelee puolisokseen, orpo-poika Kullervo, sekä Lemminkäinen, jonka äiti pelastaa Tuonelan joesta.

Akseli Gallen-Kallela (1865−1931)

Aino-triptyykki (1891)

Akseli Gallen-Kallelan kolmiosainen maalaus, triptyykki, kertoo Ainon surullisen kohtalon. Triptyykissä vasemmalla Väinämöinen kohtaa ensimmäisen kerran metsässä kansallispukuisen Ainon, jonka veli Joukahainen on luvannut Väinämöiselle puolisoksi vastineena omasta elämästään.  Keskimmäisessä osassa vedessä ilakoiva alaston Aino pakenee veneellä lähestyvää Väinämöistä. Oikeanpuoleisessa sivukuvassa Aino on riisunut vaatteensa ja istuu rantakivellä. Surumielisenä hän seuraa vedessä uivia Vellamon neitoja, joiden seuraan päättää liittyä, sillä hän mieluummin hukuttautuu kuin nai vanhan Väinämöisen. Triptyykin tapahtumat Gallen-Kallela on sijoittanut muistikuviin perustuviin maisemiin, joita hän näki häämatkallaan Kainuussa ja Karjalassa.

Gallen-Kallela (Gallén vuoteen 1907 asti) maalasi kaksi eri versiota Aino-tarusta. Ensimmäisen hän maalasi Pariisissa ja se valmistui 1889. Teos kuuluu nykyään Suomen Pankin kokoelmiin. Ateneumissa olevan version hän maalasi Suomessa ja aloitti sen luonnostelemisen häämatkallaan Kainuussa ja Vienan Karjalassa vuonna 1890. Tässä versiossa Väinämöisen mallina oli Rimmin talon vanha isäntä Uljaska, jonka Gallen-Kallela löysi karjalaisesta Lentiiran kylästä, kun taas Ainon mallina hän käytti puolisoaan Mary Slööriä. Gallen-Kallela valmisti myös itse teoksen kehykset, joihin liitti osia Kalevalan runoista.

Lemminkäisen äiti (1897)

Lemminkäinen oli Kalevalan seikkailija ja naistennaurattaja, joka lähti liehittelemään Pohjolan kauniita neitoja. Pohjolan emäntä Louhi ei kuitenkaan halunnut luopua piioistaan ilmaiseksi vaan asetti Lemminkäiselle tehtäviä, jotka muistuttivat Herakleen urotöitä. Viimeisen tehtävän mukaan Lemminkäisen piti ampua Tuonelan joutsen, mutta hän epäonnistui ja hänet suistettiin mustaan Tuonelan virtaan. Lemminkäisen äiti saapui kuitenkin pelastamaan poikansa virrasta.

Maalauksessa on kuvattu kohtaus, jossa kivisellä rannalla makaavan Lemminkäisen vieressä istuu tämän äiti, joka katsoo ylös kohti valonsäteitä.  Säteiden edessä lentää pieni mehiläinen, jonka äiti odottaa tuovan taivaallista hunajaa. Sen avulla hän kykenee elvyttämään poikansa henkiin.  Kivisellä rannalla lojuu luita ja kalloja, joiden välissä kasvaa Kalman kukkia. Rannan kivet ovat verenpunaisen sammalen peitossa ja kauempana taustan tummassa virrassa ui Tuonelan joutsen.

Lemminkäisen äitiäon luonnehdittu kalevalaiseksi pietà-aiheeksi. Pietà-aiheissa on yleensä kuvattu sureva Maria, joka pitää sylissään kuollutta Kristusta.  Gallen-Kallela on myös kuvannut Lemminkäisen tavalla, joka muistuttaa keskiaikaisissa ja renessanssin teoksissa esiintyvää kuollutta Kristus-hahmoa. Toisaalta Lemminkäisen kohtalo vertautuu antiikin Osiris-myyttiin. Tämän lisäksi teoksen on sanottu kuvaavan äidin rakkautta, joka voittaa kuoleman. Gallen-Kallela käyttikin Lemminkäisen äidin mallina omaa äitiään, Matilda Gallénia, ja totesi maalauksen olevan kiitosruno äidilleen.

Kullervon kirous (1899)

Kullervon taru kertoo kateudesta, veljesvihasta ja kostosta. Maalauksessa kaltoin kohdeltu Kullervo on nostanut raivoissaan kätensä nyrkkiin ja vannoo kostoa. Hänet on myyty orjaksi ja lähetetty paimeneksi metsään. Emäntä, seppä Ilmarisen vaimo on leiponut leivän evääksi ja sen sisään hän on ilkeyttään piilottanut kiven. Leipää leikatessa kivi katkaisee Kullervon puukon, ainoan muiston, joka hänellä on kotoa ja perheestään. Kullervo raivostuu ja kostoksi kokoaa uuden karjan susista, karhuista ja ilveksistä joiden suuhun paha emäntä joutuu. Kullervon elämän traagisuus kuitenkin jatkuu, ja koston kierre tuhoaa niin uudelleen löytyneen oikean perheen kuin hänet itsensä.