Художественный музей АТЕНЕУМ
вт, пт 10–18 | ср, чт 9–20 | сб, вс 10–17
Справочная служба: 0294 500 401

Giuseppe Pellizza da Volpedo

 

Pellizza da Volpedo (1869–1907) kuului 1800-luvun lopun Italian nuoreen taiteilijapolveen, joka ranskalaisten kollegojen tapaan perehtyi erityisesti valon kuvaamiseen ja työskenteli uuden, divisionistisen väriteorian pohjalta. Valovaikutelman tavoittamisen lisäksi monissa Volpedon teoksissa keskeistä on humaani tai sosiaalinen näkökulma.

Pellizza syntyi Volpedossa Italian Piedmontin alueella. Ensimmäisen piirustusoppinsa hän sai Castelnuovo Scrivian teknillisessä koulussa, ja sittemmin hän opiskeli maalausta Milanossa Breran akatemiassa. Pellizza jatkoi opintojaan Rooman ja Firenzen akatemioissa ja kävi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889. Työskenneltyään ensin kotimaansa nuorten taiteilijoiden muodostaman Macchiaioli-ryhmän veristiseen tapaan (ital. verismo>vero = tosi) hän alkoi vuoden 1895 tienoilla maalata symbolistiseen tyyliin.

Taiteilijaa kiinnostivat myös sosialistiset ideat. Vuonna 1901 hän sai valmiiksi suurikokoisen maalauksensa Neljäs sääty (Museo del Novecento, Milano), jota oli maalannut kymmenen vuotta. Nykyisin se on hänen tunnetuin teoksensa, josta on tullut edistyksellisen ja sosialistisen liikkeen vertauskuva Italiassa ja kaikkialla Euroopassa. Teos ei kuitenkaan tuottanut hänelle hänen toivomaansa tunnustusta taiteilijapiireissä, ja syvästi pettyneenä Pellizza da Volpedo katkaisi yhteydet moniin taiteilijoihin ja kirjailijoihin, joiden kanssa oli ollut kirjeenvaihdossa. Vuonna 1906 hän sai tunnustusta viralliselta taholta, kun valtio osti hänen maalauksensa Aurinko Rooman Galleria d’Arte Modernaan. Vaimon äkillinen kuolema vuonna 1907 suisti taiteilijan kuitenkin syvään masennukseen ja itsemurhaan.