Художественный музей АТЕНЕУМ
вт, пт 10–18 | ср, чт 9–20 | сб, вс 10–17
Справочная служба: 0294 500 401

Carl Larssonin kasvot

 

Helsingin Maalariammattikoulun ylioppilaspohjainen 3D-luokka sai tammikuussa 2012 Ateneumin taidemuseolta mielenkiintoisen ja haastavan työtehtävän. Taiteilija Carl Larssonin kasvot tuli toteuttaa kolmeen eri näyttelysaliin yli 3 metriä korkeina.

Harjoitteluun oli aikaa vain viikko ja työn toteutukseen saman verran, joten huhtikuussa 2012 valmistuvaa luokkaa työ valmisti hyvin työelämän haasteisiin. Samalla opiskelijoiden luottamus omaan osaamiseen ja nopeaan uusien taitojen oppimiskykyyn kasvoivat.

Rakennusmaalareilta ei edellytetä sitä erikoisosaamista, jota työn toteuttaminen vaati, mutta HMAK:ssa voi opiskella valinnaisia opintoja, jotka antavat perustan myös perinteisten erikoismaalausteknikoiden soveltamiseen nykyaikaisissakin kohteissa.

Uudet ja vanhat työtekniikat yhdessä

Taiteilija Larssonin kasvot toteutettiin näyttelysalien seinille sekä uusia että vanhoja työtapoja soveltaen. Kasvojen ääriviivat piirrettiin ensin piirtoheittimen avulla paperille. Koska piirtoheittimen toistamat ääriviivat jäivät näin suuressa koossa liian epäselviksi, jotta ne olisi voinut maalata suoraan seinille, päätettiin ääriviivat siirtää seinille vanhalla tekniikalla, jota kutsutaan pumpsaukseksi.

Myös ns. kikkakepin käyttö tuli opiskelijoille tutuksi. Kikkakeppi on erinomainen apuväline käden tukemiseen tarkkuutta vaativissa töissä. Perinteisesti kikkakeppi on ollut puinen pyörökeppi, jonka päähän sidottu kangastuppo. Me käytimme kevyempää ja nykyaikaisempaa alumiiniputkea, jonka päähän on kierretty maalarinteippiä.

Mitä pumpsaus on?

Haluttu malli piirretään paperille, tässä tapauksessa voimapaperille suuren koon vuoksi. Kaikkien piirrettyjen viivojen yli rullataan ns. rei'itysrissalla, jonka varren päässä on ikään kuin pieni sirkkelin terä harvalla hammastuksella. Kun rei'itysrissaa kuljetetaan kevyesti painaen pehmeällä alustalla paperin yli, paperille muodostuu viivoja myötäilevä pienien reikien jono. Rei'itetty paperi teipataan haluttuun kohtaan seinälle.

Tämän jälkeen sukkahousun kärkiosa täytetään liitujauholla ja sidotaan kiinni. Ennen sukkahousujen aikakautta tarkoitukseen käytettiin harvaa kangasta. Tällä pumpsauspussilla joko hangataan tai pumpsataan eli kevyesti hakataan kaikkien rei'itysrissalla tehtyjen reikien yli. Alkuperäisen piirroksen ääriviivat toistuvat seinälle rakentuen pienistä liitupisteistä. Kuvio maalataan viivojen mukaan käsivaraisesti. Jos liitujauhoa jää näkyviin, on se maalin kuivuttua helppo pyyhkiä pois kostealla sienellä.

HMAK

Helsingin Maalariammattikoulu on työelämän vuonna 1930 perustama yksityinen, rakennusmaalausalan koulutukseen erikoistunut ammatillinen oppilaitos, jossa uskotaan tekemällä oppimiseen.

Teksti: Lehtori Reija Haapaniemi, Helsingin Maalariammattikoulu

Lisätietoja: www.hmak.com