Reissuvihko

« Takaisin

Taidetestaajat loihtivat Kaskesta leffajulisteita Joensuussa

Eero Järnefeltin Raatajat rahanalaiset / Kaski (1893) saapui kiertueellaan Joensuun taidemuseo Onniin 19. syyskuuta. Teosvierailu osui poikkeuksellisen hyvään koloon, sillä sitä ehti ihastella myös osa kasiluokkalaisista Taidetestaajista!

Yleisötyön amanuessi (sij.) Henna Karhapää näyttää esimerkkejä kuuluisista elokuvissa näkyvistä taideteoksista. Kuva: Jason Tiilikainen.

Maakunnan kasit pääsivät toimimaan kulttuurikriitikkoina ohjatuissa työpajoissa heti kouluvuoden aluksi syyskuussa. Pajojen ajatuksena oli tutustua erilaisiin tapoihin, joilla taideteoksia on käytetty elokuvissa ja televisiosarjoissa. Tehtävänä oli suunnitella oma elokuvajuliste taidemuseon kokoelmien pohjalta.

Alustavien esimerkkien ja tehtävänannon jälkeen nuorilla oli tehtävän toteuttamiseen vapaat kädet: sekä taideteoksen, elokuvan lajityypin että julisteen muun sisällön sai päättää itse. Pienten alkukankeuksien jälkeen ohjaajien apua ei yleensä juurikaan tarvittu ja lopputuloksena oli ilahduttavan tuoreita ja luovia näkökulmia sekä kuvataiteeseen että elokuviin.

Kahden ensimmäisen viikon aikana tehtävässä käytettiin ainoastaan museon omia kokoelmia. Viimeiselle viikolle museon toiseen kerrokseen ehti myös vierailulle saapunut Kaski. Aikataulu oli mukava yhteensattuma senkin takia, että teos esiintyi Taidetestaajien valtakunnallisessa markkinointimateriaalissa ja oli tullut kasiluokkalaisille sitä kautta tutuksi jo ennen museovierailua. Tehtävänannon ja etenkin Kasken CC0-lisenssin kautta oli lisäksi hieno tilaisuus käydä nuorten kanssa läpi taideteosten kuvaamiseen ja jakamiseen liittyviä tekijänoikeuskysymyksiä.

Vaikuttava teos herätti kasien keskuudessa vilkasta keskustelua sekä pohdintaa esimerkiksi heidän kanssaan saman ikäisestä piikatyttö Johanna Kokkosesta ja hänen asemastaan. Teoksen mukana kiertävä tintamareski luonnollisesti innoitti nuoria poseeraamaan kuvissa enemmän myös itse. Muutamia Kaski-aiheisia elokuvajulisteitakin kertyi museon arkistoon odottamaan jatkokäyttöä!

Viuhahdus-elokuvan julisteessa Kasken maisemissa on mukana myös Joensuun kaupungin kokoelmaan kuuluva Hannu Riikosen Tervemenoa ikävä (1986).

Lisää kasien tekemiä leffajulisteita löytyy Joensuun taidemuseo Onnin Facebook-sivuilta.
Lue lisää Taidetestaajat-hankkeesta: www.taidetestaajat.fi

Teksti: Hanna-Maija Laaksonen, Joensuun taidemuseo Onni

Taidetestaajien tekemä leffajuliste Joensuussa. ”Kauhukomedia Viuhahdus: Elokuvassa kuumalle kaskeamispellolle ilmestyy kuuma suomalainen nainen.”

Instagram

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 0294 500 401 ainfo@ateneum.fi

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta