Keräilijä Tuomo Sepon jaettu ilo

Kun on omistanut koko elämänsä taiteen keräilylle, haluaa antaa myös muille mahdollisuuden nauttia teoksista. Kaikki alkoi siitä, että koulupoika Tuomo Seppo halusi sodan jälkeisen ankeuden keskellä nähdä jotain kaunista.

Kolme Tuomo Sepolle tärkeää taiteilijaa:

  • Tapani Raittila (s. 1921). ”Kokoelmassani on noin 600 Raittilan työtä, joista 95 on mukana näyttelyssä. Minulle hän on sodanjälkeisen Suomen paras taiteilija.”
  • Ina Colliander (1905–1985). ”Ina oli minulle läheinen ystävä. Minulla on häneltä 155 kirjettä pitkän kirjeenvaihdon jäljiltä.”
  • ”Kolmatta taiteilijaa on vaikea valita. Se voisi olla kuka tahansa seuraavista: Reino Hietanen (1932–2014), Pentti Kaskipuro (1930–2010), Nina Terno (1935–2003) tai Ellen Thesleff (1869–1954).”

”Miten näitä voi olla näin paljon?” Tuomo Seppo pukee itse sanoiksi sen, mikä varmasti putkahtaa useimmille näyttelyvieraille ensimmäiseksi mieleen.

Kokoelman mittasuhteita on vaikea käsittää ennen kuin sen näkee omin silmin. Ateneumin kolmannessa kerroksessa on esillä yli 400 työtä – mikä on vain viidesosa kaikkiaan lähes 2 000 työn kokoelmasta.

Kajaanilainen lehtori Tuomo Seppo täyttää pian 80 vuotta. Hän päätti lahjoittaa elämäntyönsä Ateneumiin, jossa sitä osataan arvostaa ja hoitaa hyvin.

”Haluan maksaa velkani Suomelle. Olen saanut ilmaisen koulutuksen ja paljon muuta hyvää. Tahtoni on, että kaikki taiteen ystävät pääsevät nauttimaan kokoelmastani, joka on tuonut minulle niin paljon iloa”, Tuomo Seppo sanoo.

Taiteen kerääminen on ollut Tuomo Sepon intohimo jo lähes 70 vuoden ajan.

Kainuun Kukan kellarissa

Luokkakuvasta katsoo kohti kameraa tummatukkainen poika. Eletään 1950-luvun alkua ja Kajaanin lyseon neljäs luokka on koottu viralliseen yhteiskuvaan. Kuvan oikeassa laidassa nojailee Tuomon isä, rehtori ja pappi Uuno Seppo, joka opettaa lyseossa uskontoa ja psykologiaa.

Aika on ankeaa, mutta kaikilla on valtava into mennä elämässä eteenpäin. Koko sodan rampauttama Suomi pyrkii jaloilleen.

Myös Tuomon perhe asuu vaatimattomasti: on ulkohuussi ja maakellari, ja sisään tulee vain kylmä vesi. Keittiössä on hella ja leivinuuni, jossa äiti leipoo joka viikko. Uunin jälkilämmössä haudutetaan puuroa ja laatikoita. Oma lehmä laiduntaa pihalla, kuten kaikilla virkamiehillä. Lapset nyhtävät metsistä heinää ja lehtikerppuja lehmän ja kanojen ruoaksi.

Koulun jälkeen nuoret suuntaavat kuka luistinradalle, kuka hakemaan pikkusiskoa naapurintädin päivähoidosta. Tuomo Seppo kiiruhtaa kukkakauppaan.

Kainuun Kukka on täyden palvelun kukkakauppa. Ajan tavan mukaan juoksupojat toimittavat lahjaksi annettavat kukat jo etukäteen kyläpaikkaan, jossa ne odottavat pöydällä vieraan saapuessa. Juoksupoika saa palkkaa 10 tai 20 penniä.

Tuomo Seppo aloittaa juoksupoikana 12-vuotiaana ja etenee sitten kukka-asetelmien istuttajaksi. Tätä hän tekee sivutyönään 40 vuoden ajan, etenkin joulun aikaan. Varsinainen ammatti on opettaa englantia, ranskaa ja espanjaa – samassa Kajaanin lyseossa, jossa hän itse kävi koulunsa.

”Joulusesongin aikaan menin aina suoraan koulusta kukkakaupan kellariin, ja siskon kanssa tehtailimme kukka-asetelmia joskus aamuneljään saakka. Tulppaanit, hyasintit ja kielot eivät saaneet aueta liian aikaisin, ja siksi ne tehtiin kylmässä kellarissa, varpaat ja sormet kohmeessa”, hän muistelee nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin.

Kukka-asetelmien teko tuottaa ahkeralle tekijälle yhden kuukauden lisäpalkan. Se menee kokonaan taiteeseen.

Videolla Tuomo Seppo kertoo ajatuksiaan taiteen keräilystä ja lahjoituksestaan Ateneumille.

Taiteilijan ihmeellinen koti

Ensimmäiset taidehankintansa Tuomo Seppo tekee 13-vuotiaana, juoksupojan työstä kerätyillä rahoilla. Työt ovat Tuulikki Pietilän grafiikanlehtiä, jotka ovat päätyneet näytteille Kajaaniin – yllättävää kyllä – partioaatteen avustamana.

Kajaanin lähellä sijaitseva leirikeskus Rytilahti kerää partiotyttöjä ympäri Suomea, niin myös Tuulikki Pietilän ja Tove Janssonin. Niinpä nuori neiti Pietilä saa töitään esille Kajaaniin, ja nuori herra Seppo ostaa ensimmäiset teoksensa. Ne ovat nyt näytteillä Ateneumissa salissa 31.

Tuomon koulukavereina on erään Reuterin perheen lapsia. Tuomo käy heillä kylässä, mutta päätyy usein istumaan papan ateljeehen. Pappa on näet Einar Reuter, taiteilijanimeltään H. Ahtela. Mies joka tunnetaan nykyisin ehkä kaikkein parhaiten Helene Schjerfbeckin tukijana ja elämäkerran kirjoittajana.

Reuterin perheen koti on Tuomo Sepolle kuin taivas. Seinillä on heleneschjerfbeckejä ja tykosallisia. Ateljeessa keskeneräisiä töitä, maalausvälineitä ja mies, joka sekä tekee ja että rakastaa ja ymmärtää taidetta.

”Kun pääsin tuolloin ensimmäisen kerran ateljeen tuoksuun, imin taidemaailmaa itseeni joka solullani. Ostin ensimmäisen H. Ahtelani, Virta aukeaa (1957).”

Tästä lähtien Tuomo Seppo ostaa teokset mieluiten suoraan taiteilijoilta itseltään. Hän ottaa yhteyttä ja kysyy ystävällisesti, saisiko tulla käymään ja katsomaan. Mahdollisesti myös ostamaan.

Tällä tavoin alkaa ystävyyksiä, jotka kestävät vuosikymmeniä. Einar Reuterin lisäksi muiden muassa Aimo Kanerva, Kain Tapper, Rafael Wardi ja erityisesti Tapani Raittila, jonka teoksia Sepon kokoelmassa on kahdeksalta vuosikymmeneltä.

Taiteen kerääminen on jatkunut liki 70 vuotta ja jatkuu yhä. ”Olen vain halunnut saada kauneutta ympärilleni”, keräilijä sanoo.

Tuomo Seppo teki leipätyönsä kielten lehtorina Kajaanin lyseossa.

Kirjeitä kaukaa

”Mitä se Kekkonen siellä nurkassa tuumii?” Tapani Raittilan teos odottaa vielä ripustamista seinää vasten nojaten. Näyttely Valo muuttaa kaiken – Tuomo Sepon kokoelma on aukeamassa muutaman päivän kuluttua. Tuomo Seppo ja näyttelyn kuraattori, intendentti Anna-Maria von Bonsdorff kiertelevät Ateneumin saleissa viimeistelemässä ripustusta. Tuomo Sepolla on vahva näkemys siitä, miten teokset kuuluu panna esille. Ja jokaisesta teoksesta on olemassa tarina.

Yksi kokonainen sali on omistettu Ina Collianderille, joka tuli varhain Tuomo Sepon elämään – ja jäi. Vuonna 1960 Tuomo Seppo näki Collianderin töitä Artekin galleriassa. Hän kirjoitti taiteilijalle: ”Saisinko nähdä töitänne?” Taiteilija vastasi heti: ”Kuinka joku voi tuntea minut niin kaukana?”

Kajaani oli ”yöjunan takana”, kaukana Helsingin kulttuuripiireistä. Tuosta tapauksesta alkoi ystävyys ja kirjeenvaihto, jonka tuloksena Tuomo Sepolla on tallessa 155 kirjeen kokoelma. Ystävyys oli hyvin tärkeä.

”Olin tynnyrissä kasvanut papin poika. Ina Colliander oli ruotsinkielinen ortodoksi, ja hän avasi minulle aivan uusia maailmoja.”

Ina Colliander edusti Suomea kahdesti Venetsian biennaalissa vuosina 1960 ja 1964. Tuomo Sepolla on kaikki molempien näyttelyiden työt – ”varmasti ainoana maailmassa”.

Yksi Ina Collianderin enkelitöiden laatoista kuuluu keräilijän aarteisiin.

Yhdet kengät kerrallaan

Tuomo Seppo saa ärtymykseen asti vastata kysymykseen, miten tavallisella lyseonlehtorilla on ollut varaa kerätä mittaamattoman arvokas taidekokoelma. Hänen vastauksensa on yksinkertainen: työ kerrallaan.

”Olen kulutusvastainen ihminen. Elän hyvin säästeliäästi. En voi käyttää kuin yksiä kenkiä kerrallaan, joten minulla on vain yksi kenkäpari kutakin vuodenaikaa kohti. En liiku paljon, joten minulla eivät kulu kengät eivätkä matkarahat. Laskin kerran, että minä ja koirani kulutimme kuukaudessa ruokaan yhteensä sata euroa. Napsuttelen aina sähköjä pois.”

Kaikenlaisista lisätienesteistä saadut rahat ovat aina menneet taiteen hankkimiseen. Kesäisin lehtori Seppo piti abien preppauskursseja, jotka merkitsivät pitkiä työpäiviä ja aineiden korjaamista yömyöhään.

”Kun sain palkan, ajoin Hailuotoon ostamaan Junnoa ja Hanhijokea.”

Tuomo Seppo ja Anna-Maria von Bonsdorff kokosivat näyttelyn valikoimalla yli 400 työtä Ateneumin kolmanteen kerrokseen.

Vionoja on ylitse muiden

Veikko Vionoja on yksi Tuomo Sepolle tärkeistä taiteilijoista. Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen.

Tuomo Seppo puhuu töistä kuin rakkaista lapsistaan. Siksi kysymys kaikkein tärkeimmästä työstä on hankala. Patistettuna hän kuitenkin suostuu nimeämään Veikko Vionojan ja erityisesti maalauksen Porraspuu (Säntinluoma) (1978).

Tuomo Sepon äiti oli kotoisin Ylistarosta, ja perhe vietti usein kesiä Pohjanmaalla. Vionojan maalauksissa on tuttu valo ja maisema.

”Kesäyön hämy on Vionojan maalauksissa ainutlaatuinen, vain hän osaa tavoittaa sen. Tyyli syntyy useasta laseerauskerroksesta, joiden käytön Vionoja oppi koristemaalarin töitä tehdessään.”

Tuomo Seppo kertoo tarinan myös Sateen jälkeen -teoksesta (1972). Vionoja oli juuri maalannut sen Lallukan-ateljeessaan, kun Seppo tuli käymään siellä. Hän ihastui maalaukseen ja kysyi sen hintaa. Vastaus oli 2 000 markkaa. Opettajan kuukausipalkka oli 450 markkaa. Ei ole varaa, totesi keräilijä ja lähti kävelemään Töölöstä keskustaan palatakseen junalla Kajaaniin.

Kuten usein lauantaisin, häntä vaivasi ankara migreeni. Tullessaan Temppeliaukion kirkon kohdalle hän poikkesi sisään levätäkseen vähän. Hän istui lehterille ja söi päärynöitä, joita siihen aikaa sai kaupoista harvoin. ”Raakoja olivat, kovia kuin lantut.”

Mietittyään aikansa Tuomo Seppo käveli Stockmannille ja soitti puhelinkopista Vionojalle, että ostaa taulun. ”Maksoin sitten pikkuhiljaa, niin kuin monet muutkin ostokseni.”

Jokaiselle työlle on paikkansa. Keräilijä ja intendentti viimeistelevät Valo muuttaa kaiken -näyttelyn ripustusta.

Mattojen värit esiin

Tapani Raittila maalasi ystävästään muotokuvan Puutarhuri vuonna 1997. Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen.

Kun taulut on nyt siirretty Kajaanista Ateneumiin, kotona on paljon tyhjiä seiniä. Tuskin ne tosin kauan pysyvät tyhjinä, sillä ei keräilijä tule koskaan kylläiseksi.

Seinien valkeus korostaa sitä, mikä tavallisesti on jäänyt taiteen varjoon: Tuomo Sepon itse kutomat värikkäät matot. Myös ne ovat sinnikkään työn tulosta.

Yleensä joulun tienoilla hän istuu eteisen lattialla ja leikkaa matonkuteita purkujätteeksi joutuneista huonekalukankaista. Vappuun mennessä on kotiteollisuusyhdistyksen kangaspuissa syntynyt monta metriä värikästä räsymattoa. Myös matoilla on nimi ja tarina, ja myös niitä on esillä Ateneumin näyttelyssä.

Vapusta alkaa puutarhakausi. Hedelmäpuut, alppiruusut ja monet harvinaiset kukkalajikkeet kukoistavat Tuomo Sepon pihalla. Tapani Raittila maalasi ystävästään muotokuvan, jonka nimi on Puutarhuri (1997). Sen värit ovat yhtä aikaa voimakkaat ja kuulaat.

Teksti: Leeni Peltonen
Valokuvat: Kansallisgalleria/Jenni Nurminen ja Kansallisgalleria/Hannu Pakarinen

Kuukauden vieras Sanna Hellström

Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström: Eläinten puolella

Eläinrakkaassa ihmisessä von Wrightin veljesten näyttely voi herättää sekä ihastuksen että ihmetyksen väreitä. Tieteellisen tarkasti kuvatut, äärettömän kauniit siipisulat kuuluvat linnulle, joka roikkuu saaliina seinällä haulikon vieressä. ”Näillä metodeilla ei maalattaisi enää”, toteaa Korkeasaaren johtaja Sanna Hellström, jonka työnä on pelastaa eläinlajeja. Mutta mitä opittavaa hänenlaisellaan eläinten tuntijalla voi olla Ateneumin näyttelystä?

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 0294 500 401 ainfo@ateneum.fi

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta