Jenni Haukion kolme valintaa

Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö, tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio poimii Suomen taiteen tarina -näyttelystä kolme suosikkiaan, jotka kattavat laajan skaalan kultakauden maisemista poptaiteeseen. Monipuolisesti kulttuuria rakastavasta ja tuntevasta Haukiosta paljastuu myös Beatles-fani ja museokortin vankka kannattaja.

Kuka?

Jenni Haukio, s. 1977

  • Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö, tasavallan presidentin puoliso
  • Julkaissut kolme runoteosta: Paitasi on pujahtanut ylleni (1999), Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata (2003), Sinä kuulet sen soiton (2009)
  • Kirjoittaa kolumneja Seuraan ja Kotilieteen
  • Suomen Kansallisteatterin hallituksen jäsen
  • Työn alla: Jatko-opinnot Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksella

Kolme suosikkia Suomen taiteen tarina -näyttelyssä:

  • Suomen taiteen kultakausi, salit 13–17
  • Suomalainen veistotaide, esimerkiksi pääsalissa nro 13
  • Poptaide, sali 5

Kuva: Jenni Haukion suosikkimuseoita maailmalla ovat MoMA New Yorkissa, Tate Modern Lontoossa ja pienempi yllätys: Nizzan modernin taiteen museo.

Oi! Varaukseton huokaus kertoo, miten suomalaisen kultakauden taide osuu sydämeen. Jenni Haukio pysähtyy Ateneumin pääsalissa maisemamaalausten eteen ja nauttii Eero Järnefeltin teoksesta Maisema Kolilta (1928).

Kallion laelta Pieliselle avautuva näkymä ulottuu kauas horisonttiin ja hehkuu syksyn värejä.

Luonto on maalausten aiheena Haukiolle rakas; hän on usein ottanut eri yhteyksissä kantaa eläinten oikeuksien ja luontoarvojen puolesta.

”Nautin valtavasti näiden maisemien tavoittamasta herkästä tunnelmasta. Ne antavat myös tilaa katsojan mielikuville. Olen taiteen katsojana tunnevetoinen, mutta samaan aikaan pyrin myös analyysiin. Luen paljon taustatietoa, koska haluan ymmärtää ja vetää yhteyksiä eri tekijöiden ja aikakausien välillä”, Jenni Haukio sanoo.

Kulttuurin koko kaari

Myöskään se ei ole sattumaa, että nimenomaan tämä Gallen-Kalleloita, Järnefeltejä ja Halosia pursuileva sali puhuttelee Jenni Haukiota. Juuri Suomen taiteen kultakausi, 1800–1900-lukujen vaihteen ainutlaatuinen kulttuurin kukoistusvaihe on yksi hänen suosikkiaikakausistaan.

”Miten kansainvälistä taide-elämä silloin Suomessa olikaan! On hämmentävää, miten hyvin taiteilijat jo tuolloin osasivat kieliä, matkustelivat ja pitivät tiiviisti yhteyttä ulkomaisiin kollegoihinsa. Jossain vaiheessa sitten taas käperryttiin enemmän sisäänpäin”, Jenni Haukio pohtii kulkiessamme Edelfeltin pariisilaisnäkymien ohi.

Hän on lähipäivinä viimeistelemässä kahden vuoden urakkaansa, runoantologiaa, joka ilmestyy huhtikuussa kustannusyhtiö Otavan julkaisemana. Satavuotiasta Suomea juhlistava Katso pohjoista taivasta -antologia sisältää noin 380 runoa noin 180 lyyrikolta.

Haukio on itse valinnut jokaisen runon: hän kahlasi ensin läpi oman, yli tuhat teosta käsittävän runokirjastonsa ja laajensi sitten toimitustyötään kirjastojen kokoelmia hyödyntäen. Runojen kuvituksena on Serlachius-museoiden maalauksia.

”Tein runojen kautta samankaltaisen matkan suomalaisen kulttuurin moniääniseen aarreaittaan kuin mistä Suomen taiteen tarina -näyttely kertoo. Pitkälti samoja teemoja käsitellään molemmissa”, Jenni Haukio sanoo.

Kultakauden maisemamaalaukset ovat klassikoita, joita Jenni Haukio ei väsy katsomaan.

Hyvässä seurassa maailman museoissa

Jenni Haukio on ollut kulttuuri-ihminen koko ikänsä. Näin voi liioittelematta sanoa, sillä porilainen musiikkiluokan ja Palmgren-konservatorion kasvatti nautti myös taidenäyttelykäynneistä. Turussa opiskellessaan hän oli mukana perustamassa Kapustarinta-kirjallisuusyhdistystä ja kirjallisuuslehti Lumoojaa. Kolme omaa runokokoelmaa julkaissut Haukio on Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö, mutta nyt tehtävästään opintovapaalla väitöskirjatyön vuoksi.

”Jo lapsena olin valtavan innoissani, kun luokkaretkien ohjelmakohteisiin kuului museoita – näistä elävästi mieleen ovat jääneet esimerkiksi Emil Wikströmin museo Visavuori, Emil Cedercreutzin museo sekä Luostarinmäen käsityöläismuseo.”

Nyt, tasavallan presidentin puolisona, Haukio matkustaa jatkuvasti edustustehtävissä ympäri maailmaa. Puolisoiden ohjelmaan kuuluu usein taidetta, kuten vaikkapa vierailu Washingtonin Renwick-galleriaan Michelle Obaman kanssa.

”Olen osannut todella arvostaa mahdollisuuksia päästä tutustumaan ainutlaatuisiin kansallisaarteisiin ja taidekokoelmiin maailmalla. Jos olen jossain sellaisessa paikassa, jonne en välttämättä usko enää palaavani, pyrin näkemään ainakin tärkeimmät mestariteokset. Silti toisinaan yllättäen eteen tulevat helmet saattavatkin tarjota sen suurimman elämyksen, ja juuri tämä on osa taidemuseoiden kiehtovuutta”, Haukio pohtii.

Yksityiset matkat ovat omissa käsissä ja väljempiä aikatauluiltaan. Niitä suunnitellaan usein juuri kuvataiteen ja muun mieluisan tekemisen ehdoilla.

”Parhaat ystäväni harrastavat samoja asioita kuin minäkin. Kun tapaamme, usein jo ensimmäisten lauseiden joukossa on ajatuksia siitä, mitä näyttelyitä menisimme katsomaan.”

Jenni Haukio matkustaa äitinsä kanssa joka vuosi jonnekin Euroopan kulttuurikaupunkiin. Näillä matkoilla käydään aina myös museoissa ja näyttelyissä. Viimeksi he olivat Puolan Krakovassa, josta löytyi yksi Haukion viime aikojen suurista taide-elämyksistä.

Leonardo da Vincin Nainen ja kärppä oli poikkeuksellisen vaikuttava. Eläinten ystävänä kiinnitin ensin huomiota harvinaiseen aihevalintaan. Työ on upea – absoluuttisen kaunis ja samalla herkkäviritteisiä kysymyksiä herättävä. Syntyy ajatus ihmisen ja eläimen perimmäisestä samankaltaisuudesta, joka on poikkeuksellisen edistyksellinen ja humaani viesti ottaen huomioon, että teos on jo noin vuodelta 1490.”

Pieni, harvinainen maalaus kuuluu Czsartoryskin remontissa olevan museon kokoelmiin. Se on nyt sijoitettu tilapäisesti Krakovan vanhankaupungin näkymää hallitsevaan Wawelin linnaan.

Ateneum on upea vierailukohde muun muassa ulkomaisille arvovieraille. Jenni Haukio vaihtaa ajatuksia museonjohtaja Susanna Petterssonin kanssa.

Veistokset pois katveesta

Suomen taiteen tarinan elämyksellinen näyttelyarkkitehtuuri, jonka on tehnyt hollantilainen Marcel Schmalgemeijer, herättää Jenni Haukiossa ihailua. Kunkin salin eri väriset seinät ja runsas ripustus tuovat tuttuihin teoksiin uutta säteilyä.

Keskellä pääsalia on näyttävä neljän veistoksen kokoelma, jota Haukio pysähtyy tutkimaan: Ville Vallgrenin marmorinen Kaiku (1887), Eemil Halosen Tyttö (1908), Lauri Leppäsen Kullervo (1928) sekä Eemil Halosen Impi leikkaamassa hiuksiaan Väinämöisen kanteleen kieliksi (1902).

”Veistokset eivät aina saa vastaavaa huomiota kuin maalaukset – ja se on harmi. Veistostaide ansaitsisi enemmän näkyvyyttä, ja omalta osaltani olen tätä yhdessä presidentin kanssa pyrkinyt edistämään”, Jenni Haukio sanoo.

Presidentin kesäasunnon Kultarannan puistossa onkin veistotaiteella hyvä tilaisuus saada huomiota. Vuodesta 2010 saakka siellä on järjestetty joka kesä presidenttiparin ja Alfred Kordelinin säätiön yhteistyöllä veistosnäyttely, jossa vierailee kesän aikana runsaat 20 000 kävijää.

Kordelinin aikomus oli tehdä alun perin omaksi kesäasunnokseen rakennuttamastaan Kultarannasta kaikille avoin veistospuisto. Sauli Niinistön ja Jenni Haukion yhdessä valitsemaa taiteilijaa kesäksi 2017 ei ole vielä julkistettu.

Lukiessaan taustakirjallisuutta Kultarannan pysyvistä veistoksista Jenni Haukio huomasi, että Johannes Haapasalon (1880-1965) Lohdutus-veistos oli jossain vaiheessa siirretty pois alkuperäiseltä paikaltaan rantapuistoon puiden katveeseen. Se palautettiin pari vuotta sitten oikealle paikalleen pergolan edustalle Kultarannan muotopuutarhaan.

Tällainen huolellinen taustatyö on tyypillistä Haukiota. Kun hän lupautuu pitämään avajaispuheen tai osallistuu presidentin puolisona erilaisiin hankkeisiin, hän perehtyy aina tarkasti kulloiseenkin aiheeseen, olipa se Tove Jansson, kuten pari vuotta sitten Ateneumissa tai uudistunut Kansalliskirjasto. Se vie aikaa, mutta se myös palkitsee.

Jenni Haukio on käyttänyt vaikutusvaltaista asemaansa myös edistääkseen lasten asiaa. Tiny Stories eli Pieniä tarinoita jokaisen lapsen puolesta -hanke Unicefin hyväksi oli hänen oma ideansa. Yli 220 kirjailijaa 45 maasta ja kaikista seitsemästä maanosasta lähti mukaan projektiin ja julkaisi Lasten oikeuksien päivänä 20. marraskuuta 2016 lyhyitä tarinoita sosiaalisessa mediassa.

”Olin valtavan ilahtunut siitä, miten laajaa vastakaikua idea herätti. Kampanja on myös saamassa jatkoa muun muassa Syyriassa, jossa kannustetaan lapsia kertomaan itse omat tarinansa, jotka Unicef sitten jakaa luettavaksi”, Haukio kertoo.

Veistokset ovat saaneet Suomen taiteen tarina -näyttelyssä näkyvän roolin, jonka ne Jenni Haukion mielestä todella ansaitsevat. Kuvassa Ville Vallgrenin, Eemil Halosen ja Lauri Leppäsen teokset.

Perintöä ei saa haaskata

Taloudellisesti tiukkoina aikoina kulttuurin rahoituksesta keskustellaan aina, kuten nytkin. Jenni Haukio joutuu usein vastaamaan kysymykseen, mihin meillä on varaa.

”Pidän kulttuuriperintöä kansallisena kivijalkana, jota pitää pystyä hoitamaan. Tietenkin tällaisina aikoina jokaisella sektorilla joudutaan tinkimään ja joustamaan. Katson asiaa kuitenkin pidemmällä perspektiivillä: jokaisen sukupolven pitää vuorollaan huolehtia siitä perinnöstä, jonka edelliset ovat keränneet ja tallettaneet”, Haukio vastaa.

Hän muistuttaa, ettei ole itsestään selvää, että museoiden ja kirjastojen ovet ovat auki ja että kokoelmat karttuvat. Yhteisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen tarvitaan tahtoa ja tekoja enemmän kuin koskaan.

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kaivetaan monin paikoin esiin tämä yhteinen perintömme, katsotaan niin taaksepäin kuin tulevaisuuteen. Juhlintaan Jenni Haukio toivoo yksilöllistä kirjoa kaikkien isojen tapahtumien keskellä.

”Juhlavuoden voisi kuvitella innostavan esimerkiksi siihen, että innostuu perehtymään omaan historiaansa. Meitä kaikkia kiinnostavat omat juuret ja oman suvun menneisyys. Kuka minä olen, mistä minä tulen? Myös se on koko Suomen satavuotista historiaa.”

Poptaide on yksi Jenni Haukion suosikkityyleistä. Kuvassa Paul Osipowin Crunch (1965–66).

Keräilyä ja pop-taidetta

Pitkän keskustelun aikana olemme kulkeneet Suomen taiteen tarinan melkein alusta loppuun. Jäljellä ovat enää viimeiset vuosikymmenet, 1960- ja 70-luku. Kultakauden harmonisista maisemista olemme siirtyneet poliittisesti kantaa ottavaan ja mainosmaailmasta vaikutteita hakevaan poptaiteeseen.

Jenni Haukio paljastuu intohimoiseksi poptaiteen ystäväksi, jonka yksin Andy Warholia käsittelevä kirjallisuus vie kotona pari hyllymetriä. Erityisen Läheisiä poptaiteilijoita hänelle ovat myös Robert Rauschenberg, Robert Indiana ja Claes Oldenburg.

Juuret tähän innostukseen ovat nuoruudessa. Haukioon vetosivat muun muassa poptaiteen yhteiskunnallinen kantaaottavuus, rauhanliike ja massakulttuurin mukaantulo taiteen aihepiireihin.

”1960-luku on kiehtonut minua aina. Olin jo nuorena kova Beatles- ja erityisesti John Lennon -fani. Sitä kautta innostuin tuon ajan kuvataiteesta. Koko sen ajan kuvasto mainoslainoineen ja printtikuvioineen puhuttelee minua, samoin sarjakuvamainen ilmaisu”, Jenni Haukio sanoo.

Myös taideteollisuus, ja sen materiaaleista erityisesti lasi, keramiikka ja posliini, ovat Haukion sydäntä lähellä. Kupittaan saven 1950-luvun geometrinen muotokieli herätti hänessä keräilijän. Vitriineihin alkoi antiikkimessuilta, huutokaupoista ja kirpputoreilta kertyä myös muun muassa Arabian ja Iittalan sekä muiden kotimaisten lasinvalmistajien astioita sekä eläinfiguriineja; erityisesti koira-aiheisia.

Muotoilu on hauska keräily- ja tutkimuskohde. Se on helposti lähestyttävä taidemuoto, joka liittää yhteen arjen ja korkeakulttuurin. Jenni Haukio uskookin eräänlaiseen porttiteoriaan kulttuuriharrastusten levittämisessä.

”Otetaan vaikka museokortti; niitä olen itsekin antanut monesti lahjaksi. Jos sen lahjoittaa ihmiselle, jolla ei yleensä ole tapana käydä museoissa, hän saattaa innostua kokeilemaan. Ja jos taide puhuttelee jollain lailla, tuo käynti voi johtaa toiseen. Itsensä – ja läheisensä – kannattaa mahdollisimman usein altistaa taiteelle.”

Teksti: Leeni Peltonen.

Kuvat: Kansallisgalleria/Jenni Nurminen.

Päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ihailee Aallon Säleseinä 100:aa (1936), joka on nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Merja Ylä-Anttila: Ulos omasta kuplastamme

”Kansallismielinen taide on jotenkin käsitteellinen mahdottomuus, sillä taide on aina kansainvälistä ja rajoja ylittävää.” Päätoimittaja Merja-Ylä-Anttilan mielestä taidetta tarvitaan, jotta näkisimme omia ympyröitämme laajemmalle.

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 0294 500 401 ainfo@ateneum.fi

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta