Anu Karessuon elämän mittainen taidematka

Ilman hänenlaisiaan ihmisiä monet kulttuurilaitokset olisivat pulassa. Anu Karessuo on aktiivinen taiteen ystävä, nykyään myös tukilahjoittaja. Hän jos kuka tietää, miten taidetta kannattaa lähestyä. Myös silloin, kun ei ymmärrä yhtään.

Kuka?

Anu Karessuo, 60

Eläkkeellä, filosofian maisteri

Harrastukset: kulttuurin suurkuluttaja ja tukilahjoittaja, luonto- ja kulttuurimatkailija, Ateneumin ystävät ry:n (ja monen muun taidemuseon ja orkesterin ystäväyhdistyksen) aktiivinen jäsen

Kolme suosikkia

Ellen Thesleff: ”Olkoon hän esimerkkinä vahvoista suomalaisista naistaiteilijoista, hienovarainen väritaituri, joka vie aivan eri maailmaan.”

Giorgio Morandi: ”Arjen estetiikan mestari, vähemmässä on enemmän.”

Heikki Marila: ”Vuoden 1918 sisällissodan innoittama teossarja (neljä ripustusta) oli viime vuoden vaikuttavin gallerianäyttely Galerie Forsblomilla Helsingissä.”

Anu Karessuo tekee lahjoituksia kulttuurille, koska haluaa varmistaa, että myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan siitä.

Ateneumin pyöröovista solahtaa sisään nainen, jolla on kokeneen museokävijän otteet. Kevyet kantamukset (nailonkankainen olkalaukku), jotta jaksaa kulkea salista toiseen. Mukavat kengät (citylenkkarit), sillä askeleita kertyy paljon. Ja ennen kaikkea aina utelias mieli ja kosolti pohjatietoa näyttelystä, jonka hän aikoo ottaa haltuunsa.

Hänet tapaa niin Ateneumissa, Kiasmassa, Musiikkitalossa, Kansalliskirjastossa kuin taidegallerioissa ja jazzklubilla. Hän on Anu Karessuo, 60, Metsäteollisuus ry:n kehitysjohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt kulttuurin suurkuluttaja.

Kiertävä taidekauppias

Karessuon taiteennälkä syntyi varhain ja sillä oli ainakin kaksi kätilöä: Joensuun tyttölyseo ja kiertävä taidekauppias.

Tyttölyseossa arvostettiin kulttuuria. Musiikkia, kuvaamataitoa ja ihan vakavasti otettavaa taidehistoriaa opetettiin monta tuntia viikossa.

”Ajatteles, että meillä kuunneltiin sinfonioita partituurit pulpetilla! Sai valita, mitä soitinta seuraa. Mahtaako tällaista tapahtua nykyään yläasteella tai lukiossa”, Karessuo pohtii.

Kotiin taide tuli ovelta ovelle -muodossa. Legendaarinen taidekauppias Helmut van Assendelf ilmestyi harmaine hiuksineen ja tuuheine viiksineen kerran vuodessa Karessuon perheen kerrostalokotiin ja läväytti ruokapöydälle auki kainalossa kantamansa rullan. Siitä avautui maalattuja kankaita toisensa perään: Helge Dahlman, Mikko Laasio, Aarre Heinonen, Unto Koistinen, Anitra Lucander, Elvi Maarni, Juhani Linnovaara, Per Stenius, Sam Vanni ja monia muita ajan taiteilijoita.

Anu-tyttö oppi katsomaan ja pohtimaan näkemäänsä. Ahti Lavosen lähes kokonaan valkoinen maalaus ihmetytti lasta: onko tuokin siis hieno taulu?

Pysähtyä, perehtyä

”Mitä enemmän taidetta katselee sitä paremmin teokset alkavat avautua.”

Miten taidetta voi ymmärtää? Miten sitä voi oppia? Anu Karessuo ei harrasta taidetta tai musiikkia tekijänä, vaan nimenomaan kokijana. Ainakin yksi avainasia on sen äärelle pysähtyminen, ja usein myös sinnikäs perehtyminen.

Esimerkiksi Picasso. Elinaikanaan hän oli machomiehen maineessa. Teini-ikäisenä Karessuota inhotti tuo ”kämänen äijä”, josta kuvaamataidon opettajat kuitenkin puhuivat hurmioituneina.

”Olin toki nähnyt yksittäisiä Picasson teoksia, mutta eivät ne minua puhutelleet. Kunnes tuli Tukholman Moderna Museetin laaja Picasso-näyttely vuonna 1988. Silloin vasta ymmärsin, mistä on kyse, kun näin hänen koko tuotannon kaarensa.”

Eikä se siihen jäänyt: hän päätti vierailla Picasso-museossa aina kun sellainen tulisi maailmalla vastaan. ”Pariisin ja Barcelonan jälkeen olin jo täysin myyty.”

Tämä sinnikäs metodi – tutkia yhden taiteilijan töitä pidempään ja syvällisesti ­– toimii. ”Kun altistaa itsensä, lukee ja katselee, niin usein alkaa yksinkertaisesti ymmärtää. Ja mitä enemmän taidetta katselee, sitä helpommin teokset avautuvat. Yhä useammin taide vie heti mennessään.”

Karessuo onkin vakituinen vieras myös museokaupoissa. Taiteilijoiden elämäkerrat ja näyttelyluettelot ovat vakiotavaraa hänen yöpöytäkirjoinaan.

”Ateneumin luentosarjat ja muut taustatilaisuudet antavat valtavasti lisää syvyyttä ja uusia näkökulmia teoksiin”, Anu Karessuo sanoo.

Karessuo kiittää myös taidemuseoiden oheisohjelmia. ”Näyttelyiden yhteydessä järjestetään yhä useammin mielenkiintoisia luentosarjoja ja muita taustoittavia tilaisuuksia; etenkin Ateneum on kunnostautunut tällä saralla. Näyttelyvaihtojen aikana pidetyt lyhyet teoskohtaiset Minun valintani -opastukset Suomen taiteen tarina -näyttelyssä ovat tuoneet aivan uusia näkökulmia tuttuihin teoksiin. On myös hienoa, että näyttelyseinien takana tehtävä työ, oli se sitten taidehistorioitsijoiden tutkimusta, konservaattoreiden pikkutarkkaa työtä tai puusepän rakennustaitoa, tulee tutuksi meille taiteen kuluttajille.”

Myös Ateneumin ystäväyhdistys tarjoaa kanavan syventää taideharrastusta. ”Erityisen mieleenpainuvaa oli osallistua Ateneumin Ystävien matkalla Helene Schjerfbeckin näyttelyn avajaisiin Frankfurtissa ja kuulla saksalaisen taidehistorioitsijan näkemyksiä hänen taiteilijuudestaan.”

Ajankohtaista ja sytyttävää

Samoihin aikoihin Picasso-heräämisen kanssa tapahtui toinen tärkeä kohtaaminen, joka on kantanut vuosikymmeniä: Sara Hildénin taidemuseossa esitelty italialainen Giorgio Morandi (1890–1964) sai vähäeleisillä astioita ja arkisia esineitä kuvaamillaan asetelmilla Anu Karessuon sydämen sykkimään.

Morandi on päivän päälle ajankohtainen: Tukholman Artipelag-museossa avautui juuri 7. huhtikuuta laaja näyttely hänen ja keraamikko, kirjailija Edmund de Waalin (s. 1964) teoksista. Waalin romaani Jänis jolla on meripihkan väriset silmät (2013) on palkittu ja laajasti – myös suomeksi – käännetty romaani juutalaisesta suvusta ja japanilaisista pienoisveistoksista, netsukeista.

Taiteen ystäville Morandin ja de Waalin yhteisnäyttely on tapaus, joka saa kevyesti ylittämään matkaanlähtökynnyksen. Tukholmaan siis!

Mutta ei Helsinginkään tarvitse häpeillä taidetarjontaansa. Harva taiteen metropolikaan pystyy brassailemaan sellaisella tähtikavalkadilla, kuin mitä meillä on ollut nautittavana yksistään vuoden 2016 aikana: Ai Weiwei, Henri Cartier-Bresson, Ernesto Neto, Auguste Rodin, Choi Jeong Hwa, Alice Neel, Niki de Saint Phalle, Yayoi Kusama, Amedeo Modigliani, Pohjois-Italian renessanssimestarit. Puhumattakaan loistavien kotimaisten nykytaiteilijoiden museo- ja gallerianäyttelyistä.

Alfredo Jaarin Miljoona Suomen passia (1995) ARS-95 -näyttelyssä Ateneumissa. Kuva: Kansallisgalleria

Yksi Anu Karessuon mielestä vaikuttavimmista taiteilijoista, chileläinen nykytaiteilija, arkkitehti ja elokuvantekijä Alfredo Jaar on hätkähdyttänyt suomalaisia useita kertoja, viimeksi vuonna 2014.

”Hänen kannanottonsa kansanmurhiin ja muihin maailman vääryyksiin puhuttelevat minua syvästi. Jaar on käsitellyt niin Chilen kuin Ruandan tapahtumia. Hänen Kiasmassa toteuttamansa teos Miljoona Suomen passia otti kantaa siihen, miten vähän Suomi ottaa vastaan maahanmuuttajia. Työ oli ajankohtainen vuonna 1995 ja jälleen 2014 – ja miten ajankohtainen se olisikaan juuri nyt”, Anu Karessuo pohtii.

Näiden teosten ymmärtäminen on helpompaa, jos jaksaa perehtyä tarinoihin teosten takana. Mutta jaksaako katsoja?

”Minuun Jaarin teokset vaikuttavat voimakkaasti ehkä siksikin, että olemme saman ikäisiä, herkimmät nuoruusvuodet osuivat 1960- ja 1970-lukujen taitteeseen. Minä tosin seurasin Chilen tapahtumia vain television välityksellä, mutta niistä jäi pysyvä jälki. Mahtavatko nuoremmat ikäpolvet tuntea viime vuosisadan kipupisteitä? Välillä tuntuu, etteivät ihmiset ehdi tai jaksa pysähtyä tässä instant-kulttuurissa. On murheellista, jos ihmisiltä jää kokematta tällaisia isoja asioita”, Anu Karessuo sanoo.

Kun istumme puhumassa tästä Ateneumin valoisalla sisäpihalla, talon toisella puolella Rautatientorin vastakkaisilla laidoilla on pystyssä kaksi leiriä, toisessa maahanmuuttajat, toisessa heidän vastustajansa.

Mitä ajattelet Ateneumin kannanotoista maahanmuuttokeskusteluun?

”Minusta oli hienoa, että Ateneum antoi ulkoseinänsä pakolaisiin kantaaottavalle teokselle ja aihetta käsiteltiin Ateneum Live -sarjan keskustelussa. Taide ei tunne rajoja, se elää ajassa ja tulkitsee aikaa; museoidenkin on elettävä ajassa. Taidelaitosten on hyvä osoittaa yhteiskuntavastuutaan, ja uskon että taiteella voi olla myös merkittävä tehtävä niin pakolaisten lohtuna kuin maahanmuuttajien kotouttamisessa.”

Naisten työt kierroksella

Lähdemme nousemaan Ateneumin portaita kohti näyttelysaleja. Näitä samoja portaita kapusi 1900-luvun vaihteessa myös muuan neiti Niemelä, sittemmin Helmi Valle. Hän oli Anu Karessuon isoäiti, joka teki sittemmin uransa kuvaamataidonopettajana – kuten niin moni tuon ajan naistaiteilija.

”Isoäidin tekemä opiskeluaikainen harjoitustyö, kopio Albert Edelfeltin nuoruudentyöstä löytyi erään muuton yhteydessä isäni kaapista. Se on niitä ´Helmi-vainaan maalauksia´, isä totesi. Vein sen konservoitavaksi, ja nyt se roikkuu seinälläni muistuttamassa taidetta rakastaneesta isoäidistäni, joka ehti kuolla ennen syntymääni”, Anu Karessuo kertoo.

Fanny Churberg: Kaski, maisema Uudeltamaalta, 1872. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kok. Ahlström. Kuva: Kansallisgalleria / Jukka Romu

Fanny Churberg: Kaski, maisema Uudeltamaalta, 1872. Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kok. Ahlström. Kuva: Kansallisgalleria / Jukka Romu

Päätämme katsella Suomen taiteen tarina -näyttelyä naistaiteilijavinkkelistä. Joudumme toteamaan, että naiset ovatkin liikekannalla: iso osa merkittävistä naistaiteilijoiden teoksista on juuri nyt kierroksella muissa museoissa.

Fanny Churbergin Kaski, maisema Uudeltamaalta (1872) on parhaillaan Rovaniemellä kuten myös osa Ellen Thesleffin töistä. Helene Schjerfbeckin Toipilas (1888) kiertää Länsi-Suomea Ahvenanmaalta aina Inarin Siidaan, saamelaismuseoon saakka.

Elga Sesemann oli merkittävä ekspressionisti, jonka maalauksia kuuluu Ateneumin kokoelmiin.

Ja suurin suomalaisten naistaiteilijoiden töiden keskittymä, peräti 50 työn näyttely otsikolla Independent Visions, avautuu huhtikuun lopulla New Yorkissa Scandinavia Housessa. Se on osa Suomen 100-vuotisjuhlintaa ja painottaa Schjerfbeckin, Thesleffin, Sigrid Schaumannin, Elga Sesemannin, pioneerinroolia modernin naistaiteilijan esikuvina.

Näyttely jatkaa New Yorkista syksyllä Tukholmaan, ja suomalaisten iloksi laajennettu versio rantautuu takaisin Ateneumiin syksyllä 2018.

Mikä merkitys taiteilijan sukupuolella on sinulle? Onko mitään?

”Sukupuolella ei mielestäni ole sinänsä taiteessa merkitystä, mutta yhteiskunnallisesti sillä on. Katson aina ensisijaisesti teosta eikä sen tekijä välttämättä aina edes kiinnosta. Tässä tulee mieleeni hauska sattumus muutaman vuoden takaa Lontoosta. Olin National Portrait Galleryssa jossakin erikoisnäyttelyssä, mutta piipahdin myös perusnäyttelyn puolelle. Siellä olikin yllättäen jännästi kuvioituja ruukkuja ja varsin ajankohtaisia aiheita käsitteleviä tekstiilitaideteoksia, gobeliineja, ikonisten muotokuvien seassa. Huomasin pohtivani, onko tämä taiteilija mies vai nainen. Kyseessä oli Turner-palkittu Grayson Perry, mies, joka pukeutuu usein naiseksi ja esiintyy nimellä Claire. Valloittava taiteilija, johon olen sittemmin törmännyt muun muassa Aarhusin hienossa taidemuseossa. Kunpa saisimme hänen näyttelynsä Suomeen!”

Naiset pääsivät Suomessa korkeimman taideopetuksen piiriin jo alusta alkaen 1800-luvulla. Siitä huolimatta naistaiteilijat joutuivat käymään läpi omat tasa-arvotaistelunsa päästäkseen eturiviin.

”En ole tarkemmin selvitellyt asiaa, mutta näin taideharrastajan tuntumalla nykytilanne näyttää hyvältä: molemmat sukupuolet pääsevät yhtä lailla esille. Taitelijoiden toimeentulo taitaa myös olla hyvin haastavaa sekä naisille että miehille, siitä olen oikeasti huolissani”, Anu Karessuo sanoo.

Karessuon mielestä varhaiset suomalaiset naistaiteilijat ovat kaiken kaikkiaan olleet aikamoinen joukko. ”Emeritaprofessori Riitta Konttisen ansiosta monet elinaikanaan varjoon jääneet naistaiteilijat ovat tulleet tietoomme, viimeksi modernistit, jotka parhaillaan esittäytyvät hienossa näyttelyssä Tampereen taidemuseossa. Marjatta Tapiola, Leena Luostarinen ja Marika Mäkelä ovat kaikki omia suosikkejani. Nuorista nykytaiteilijoista haluaisin mainita Anna Retulaisen, Camilla Vuorenmaan ja Karoliina Hellbergin, joilla kaikilla on aivan oma ääni.”

Sitten huomaamme, että olemme keskustelleet vain taidemaalareista! Anu Karessuo huomauttaa, että voisi luetella vaikka kuinka monta kiinnostavaa graafikkoa, keraamikkoa, valokuvaajaa, videotaiteilijaa, veistäjää – tekniikoillakaan ei ole niin väliä, itse teos on pääasia. ”Tässä ajassa on mielenkiintoista taidelajien rajojen häviäminen, missä esimerkiksi eroavat videoteokset ja lyhytelokuvat? Tai performanssit ja näytelmät? Tarvitaanko edes määritelmiä ja lokerointia?”

Karessuo luettelee suosikkejaan valokuvataiteilijoiden joukosta: Caj Bremer, Pentti Sammallahti, Ola Kolehmainen, Elina Brotherus ja Meeri Koutaniemi. Hän on iloinen, että myös valokuvataidetta on ollut Ateneumissa esillä. ”Valokuva on ehkä helpoiten lähestyttävää taidetta ja tuo varmasti uuttakin yleisöä taiteen äärelle.”

Toisenlainen lahja

Anu Karessuolle alkoi uusi vaihe kulttuurin tukijana kymmenisen vuotta sitten. Se lähti liikkeelle pulmasta, joka on monille tuttu: Pyöreitä vuosia tulee täyteen. Olisi kiva järjestää juhlat. Mutta entä lahjat? Kun ei halua itselleen mitään tavaraa eikä toisaalta halua asettaa vieraita kiusalliseen tilanteeseen kieltämällä lahjat kokonaan.

50-vuotispäiviensä kynnyksellä Anu Karessuo keksi, että lahjoittaa varat jonnekin. Mutta minne?

”Päädyin perustamaan Kansalliskirjaston kulttuuriperintörahaston yhteyteen nimeäni kantavan rahaston, joka tukee erityisesti musiikkikäsikirjoitusten hankintaa. Siinä yhdistyvät minulle läheiset asiat: toisaalta musiikki ja lukeminen, toisaalta huoli kulttuuriperinnön katoamisesta.”

Karessuon syntymäpäiväkeräys pelasti Armas Launiksen säveltämän Seitsemän veljestä -teoksen sävellyskäsikirjoituksen. Sävellyksen, josta Karessuo ei ollut koskaan kuullutkaan – kuten ei moni muukaan.

Launiksen teos on ensimmäinen suomalainen koominen ooppera, ja se on sävelletty Aleksis Kiven tekstiin. Merkkipäivälahjoituksen turvin alun perin lyijykynällä kirjoitettu partituuri konservoitiin, digitoitiin ja julkaistiin oikeudenhaltijan eli perillisten luvalla verkossa. Nyt se on tutkijoiden, muusikoiden ja ihan kenen tahansa käytettävissä.

Miltä tuntuu pelastaa partituuri?

”Onhan se toki sykähdyttävää ja olen iloinen voidessani auttaa kulttuuriperinnön säilyttämisessä. On ollut antoisaa päästä näkemään Kansalliskirjasto ikään kuin sisältäpäin, mutta varsinaiselle elämysmatkalle pääsin tutustuessani musiikkitieteilijöiden työhön. Nyt ymmärrän miten tärkeätä aineistoa sävellyskäsikirjoitukset, kirjeet, monenmoiset lippuset ja lappuset ovat tutkimukselle. Samalla olen tutustunut todella mukaviin ihmisiin”, Karessuo kertoo.

Ellen Thesleff on yksi Anu Karessuon lempitaiteilijoista. Lahjoittamisen makuun päästyään Karessuo on tukenut myös Kansallisgalleriaa ja Taideyliopistoa.

”Lahjoitan kulttuurikohteisiin, sillä taide-elämykset ovat minulle tärkeitä, etenkin musiikki ja kuvataiteet tekevät minut onnelliseksi. Haluan omalta osaltani varmistaa, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus kokea jotain vastaavaa.”

Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat Anu Karessuosta: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen

Päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ihailee Aallon Säleseinä 100:aa (1936), joka on nerokas kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Merja Ylä-Anttila: Ulos omasta kuplastamme

”Kansallismielinen taide on jotenkin käsitteellinen mahdottomuus, sillä taide on aina kansainvälistä ja rajoja ylittävää.” Päätoimittaja Merja-Ylä-Anttilan mielestä taidetta tarvitaan, jotta näkisimme omia ympyröitämme laajemmalle.

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 0294 500 401 ainfo@ateneum.fi

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta