Maalaus- ja veistoskokoelmat

Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttely Ateneumin taidemuseossa. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Ateneumin taidemuseossa on Suomen suurin kokoelma maalauksia ja veistoksia. Yhteensä maalauksia on yli 4300 ja veistoksia yli 750 kappaletta. Ateneumin taidemuseon kokoelmat esittelevät Suomen taiteen kehitystä aina 1700-luvun rokokoomuotokuvista 1900-luvun kokeellisiin virtauksiin asti.

Romantiikan ajan muotokuvat ja metsästysaiheiset maalaukset, Düsseldorfin koulukunnan maisemat, viime vuosisadan vaihteen pariisilaisvaikutteet, realismin alku, symbolismi ja kultakauden hienoimmat esimerkit johdattelevat 1900-luvun alkuun, jolloin taiteemme ilmaisullinen kenttä laajeni.

Taide elää aina vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, ja poimii vaikutteita myös kansainvälisistä taide-elämän suuntauksista. Suomalainen ekspressionismi, impressionismi, kubismi ja surrealismi heijastelevat näitä kansainvälisiä vaikutuksia. Ateneumin kokoelmissa on teoksia vielä 1950-luvulla uransa aloittaneilta taiteilijoilta, ja kokoelmien tuoreimmat teokset ovatkin aivan 2000-luvun alusta.

Ateneum on osa Kansallisgalleriaa, johon kuuluvat myös Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Kansallisgallerian Taidekokoelmat-verkkopalvelu tarjoaa perustietoa kaikkien näiden museoiden kokoelmiin kuuluvista teoksista ja taiteilijoista.

Lue lisää Ateneumin kokoelmien historiasta.

Tiedotteet

Von Wrightin veljesten suurnäyttely Ateneumiin lokakuussa

Ateneumin taidemuseossa nähdään 27.10.2017–25.2.2018 näyttely Veljekset von Wright. Suomen suuriruhtinaskunnan aikana eläneet taiteilijaveljekset Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright tunnetaan monipuolisina maisemien, asetelmien, luontoaiheiden ja tieteellisten kuvitusten tekijöinä. Veljesten teosten rinnalla esitetään uusia teoksia valokuvataiteilija Sanna Kannistolta (s. 1974) sekä käsitetaiteilija Jussi Heikkilältä (s. 1952).…

Lue lisää
Instagramissa

Tilaa Ateneumin blogit

Lisää alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja saat Ateneumin kuukausittaisen Kuukauden vieraan ja Museonjohtajan blogin suoraan sähköpostiisi.

Aukioloajat

ti, pe 10–18
ke, to 10–20
la, su 10–17
ma suljettu

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

POIKKEAVAT AUKIOLOAJAT

Pääsymaksut

Normaali pääsymaksu 15 €
Alennettu pääsymaksu 13 €
Alle 18-vuotiaat maksutta
S-Etukortilla 14 €

Lipunmyynti päättyy puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Alennukset ja maksutavat
Yhteystiedot

Kaivokatu 2, 00100 Helsinki 0294 500 401 ainfo@ateneum.fi

Saavutettavuus

Liikkumisesteetön sisäänkäynti museoon Ateneuminkujalta.

Lue lisää saavutettavuudesta
Opasvaraukset

(ma-pe 9-15) 0294 500 500

Opastustiedustelu
Museokauppa

Ateneumin museokauppa sijaitsee sisäpihalla ja palvelee museon aukioloaikoina.
Kaupan puhelinnumero 0294 500 434.

Kansallisgallerian verkkokauppa
ATENEUM BISTRO

Ateneum Bistro tarjoaa klassista suomalaista bistroruokaa modernilla twistillä. Lounasta on tarjolla tiistaista perjantaihin klo 11-14. Lisäksi tarjolla on kahvilatuotteita.

Lisää Ateneum Bistrosta