Kalevalan runot 1–10, 16–21, 25, 37–50 (SKS) >

Siitä vanha Väinämöinen
alkoi soittoa somasti
hauinruotaista romua,
kalanluista kanteletta.

(Kalevalan 41. runo, säkeet 17-20)

Vaka vanha Väinämöinen on tietäjä, joka syntyy veden emosta maailman luomisen aikoihin. Väinämöinen polttaa ensimmäisen kasken ja kylvää ensimmäisen ohran. Hän voittaa tietojen mittelyssä Joukahaisen, joka lupaa sisarensa Ainon vaimoksi Väinämöiselle. Aino kuitenkin hukuttautuu mieluummin kuin menee Väinämöiselle vaimoksi, ja kostoksi Joukahainen ampuu Väinämöisen hevosen. Väinämöinen suistuu mereen ja päätyy Pohjolaan. Hän lupaa Louhelle sammon ja lähettää Ilmarisen Pohjolaan sitä takomaan. Tämän jälkeen Väinämöinen hakee Tuonelasta ja tietäjä Antero Vipusen vatsasta loitsuja, joiden avulla hän käsin koskematta veistää veneen. Veneellä tietäjä lähtee kosimaan Pohjan neitoa, mutta tyttö valitsee puolisokseen Ilmarisen.

Kuultuaan sammon tuottamista rikkauksista Väinämöinen lähtee Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa Pohjolaan vaatimaan osuutta sammosta. Matkalla hän tekee suuren hauen leukaluusta kanteleen ja lumoaa luomakunnan soitollaan. Samalla keinolla hän nukuttaa Pohjolan väen, kun Louhi ei suostu jakamaan sampoa. Pohjolalaisten nukkuessa Kalevalan väki ryöstää sammon. Louhi herää ja lähettää veneellä pakenevien ryöstäjien esteeksi kaikenlaisia vastuksia, jolloin kannel putoaa mereen. Myös sampo rikkoutuu ja uppoaa, kun kokkolinnuksi muuntautunut Louhi yrittää anastaa sen takaisin. Väinämöinen rakentaa uuden kanteleen koivusta.

Väinämöinen tuomitsee Marjatan isättömän pojan kuolemaan, mutta lapsi puolustaa itseään. Poika kastetaan Karjalan kuninkaaksi. Väinämöinen nousee veneeseen ja lähtee pois, mutta ennustaa, että häntä tarvitaan vielä. Hän jättää jälkeensä kanteleen.