Suomalaisten kansallieepos Kalevala ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1835 ja uudistettuna vuonna 1849. Kalevalan ensimmäinen kustantaja oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Se on nykyään aktiivinen tutkimuslaitos, kulttuurijärjestö ja kustantaja, jonka Kalevala-sivustolta löytyy muun muassa juonitiivistelmä ja koko Kalevalan teksti runoittain sekä tietoa Kalevalan henkilöistä. Sivustolta voitte etsiä Kalevalan tiettyjä kohtia sanahaun avulla ja tutustua myös Kalevalan kokoajan, Elias Lönnrotin toimintaan ja elämään.
Elias LÖnnrot ja Kalevalan synty
Elias Lönnrot 9.4.1802–19.3.1884
Elias Lönnrot oli suomen kielen professori, lääkäri ja Kalevalan luoja. Lähes kaikki Kalevalan ainekset ovat suullisena perimänä kulkeneita runoja, mutta itse Kalevala ei ole. Kalevala on Elias Lönnrotin kirjoittama kansalliseepos eli laaja runomuotoinen kertomus, joka pohjautuu Suomessa kerrottuun kansanrunouteen. Muiden maiden eeposten tapaan Kalevala on kirjoitettu ylevään tyyliin, ja se kertoo sankareista ja myyttisistä hahmoista sekä tapahtumista.
Lönnrot teki yhdeksän runonkeruumatkaa, jotka hän kulki pääasiassa kävellen, soutaen ja hiihtäen viidentoista vuoden aikana. Ääripisteitä olivat Petsamo, Arkangeli, Viena, Viro ja Inkeri. Näiltä alueilta kuulemiaan runoja hän yhdisteli yhdeksi johdonmukaiseksi tarinaksi.
Aluksi Lönnrotin päämääränä oli kerätä mahdollisimman tarkoin vanhat runot historian lähteiksi. Milloin runoja ei saaliiksi karttunut, silloin Lönnrot jäljitti outoja sanoja, kasvien nimiä, sananlaskuja ja arvoituksia kehittyvän suomen kielen tarpeiksi. Lönnrotille myönnettiin virkavapautta lääkärintoimesta vanhojen runojen keruuta ja sanakirjan laatimista varten.
Lönnrot noudatti omaa taiteellista näkemystään, kun hän yhdisteli eri runonlaulajilta saamiaan aineksia ja lisäili väliin itse sepittämiään säkeitä. Kansanrunojen katkelmien väliin hän rakensi kokonaan uusia runoja eri aineksista, vaihtoi henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä piirteitä. Lönnrot uskoi kansanrunojen tapahtumien olleen historiallisia; niiden sisällys oli säilynyt pakanuuden ajoilta mutta muoto muuttunut – niinpä toimittajarunoilijakin saattoi päättää eepoksen oman maailmankatsomuksensa mukaisesti kristinuskon voittoon ja pakanuuden häviöön.
Erityisesti Kullervo-jakso on Lönnrotin monien eri kansanrunojen aineksista punoma taiteellinen huippusaavutus, joka on jatkuvasti innoittanut eri alan taiteilijoita kuten säveltäjiä, rock-muusikoita, taidemaalareita ja kirjailijoita omiin Kullervo-tulkintoihin.
Karelianismi
Suomessa kasvoi 1880-luvun puolivälissä innostus Kalevalaa ja suomalaisten muinaisuutta kohtaan. Lönnrot ja muut tutkijat olivat keränneet kertovaa kansanrunoutta Suomen ja Venäjän puoleisesta Karjalasta, jonne taiteilijat ja tutkijat tekivät tutkimusmatkoja erityisesti 1890-luvulla. Noilla alueilla osattiin yhä laulaa vanhoja runoja. Lauletuista runoista, elintavoista ja rakennus- ja esinekulttuurista ajateltiin löytyvän aito muinainen suomalaisuus. Ilmiötä kutsutaan karelianismiksi.
Ensimmäisten Karjalan-matkaajien joukossa kesällä 1890 oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallela. Taiteilijakareliaaneja olivat myös Louis Sparre, Emil Wikström ja säveltäjä Jean Sibelius. Myöhemmille sukupolville tärkeiksi kuviksi ovat muodostuneet Gallen-Kallelan maalaukset sekä valokuvaaja I. K. Inhan sadat valokuvat karjalaisista runokylistä, maisemista ja ihmisistä. Ne ovat muodostuneet niin sanotuiksi kansallisiksi ikoneiksi, kuviksi, jotka tulevat monille ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan kalevalaisuudesta. Myös monet kirjailijat kuten Eino Leino ja Juhani Aho olivat tuon ajan karelianisteja.
Kaukaisten seutujen erämaan luonto, karjalainen rakennustyyli ja arjen estetiikka innoittivat karelianisteja. Heitä kiehtoi ajatus alkuperäisestä kalevalaisesta kulttuurista sekä ihmisen ja luonnon yhteydestä. Moni ajan taiteilijoista oli opiskellut eurooppalaisissa taidekeskuksissa, ja he jakoivat unelman turmeltumattomasta elämänmuodosta monen aikalaisensa kanssa.