Sivuston tavoitteet
Tämä sivusto tarkastelee Kalevalan sisältöä ja tulkintoja lähtökohtanaan suomalainen Kalevala-taide 1800-luvun puolivälistä alkaen. Pääpaino on vanhemmassa taiteessa. Sivusto on tarkoitettu sekä opettajan että oppilaan käyttöön.
Mitä Kalevala voi tarjota tämän päivän nuorelle? Millaiset teemat koskettavat tämän päivän ainoja, joukahaisia, kyllikkejä ja kullervoja? Kalevala elää väkevästi suomalaisessa arjessa, myös nuorisokulttuurissa. Kalevalaiset teemat tulevat toistuvasti vastaan niin rockmusiikissa, roolipeleissä kuin sarjakuvissa. Yritysten, paikkojen ja tuotteiden nimet ovat jo kauan saaneet inspiraatiota Kalevalasta, esimerkkeinä vaikkapa Väinämöisen palttoonapit, Lemminkäinen, Tapiola, Aino-jäätelö, Ilmarinen ja Louhi-sali.
Sivuston tavoitteena on tehdä suomalaista kulttuuriperintöä, Kalevalaa ja sen innoittamaa taidetta, oppilaalle tutuksi ja rohkaista häntä omiin tuoreisiin tulkintoihin. Sivustolla on tiivistetysti taustatietoa taiteilijoista ja Kalevalan hahmoista.
Sivusto keskittyy kuvantulkintaan ja taiteen tuntemuksen kasvattamiseen, Kalevalaan ja kansanperinteeseen tutustumiseen. Teoksiin liittyvissä tehtävissä käytetään monenlaisia menetelmiä. Silti etenkin kuvataidetehtävissä keskeistä on aina taidekuvan tarkastelu ja analyysi. äidinkielen tehtäviä suunniteltaessa on otettu huomioon opetussuunnitelman perusteissa mainittu laaja tekstikäsitys.
Kuvat ja Kalevalan teksti antavat mahdollisuuden kansallisen identiteetin pohtimiseen ja myös rohkaisevat kansallisiksi ikoneiksi kohonneiden taideteosten omakohtaiseen tulkintaan. Kalevala-taiteen tarkastelu on tehtävissä usein luonteeltaan intertekstuaalista, eli tekstien välistä, kuvien välistä tai tekstien ja kuvien välistä.
Tehtäviä voi tulostaa kahdella tavalla. Kuhunkin hahmoon tai aihepiiriin, joita on yhteensä 11, liittyvät tehtävät on koottu tulostettaviksi tiedostoiksi. Kuvataiteen sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen suunnitellut tehtävät voi myös tulostaa kootusti, oppiaineittain. Kannattaa kuitenkin muistaa, että moni tehtävistä soveltuu kumpaankin oppiaineeseen.
ATENEUMIN KALEVALA-TAIDE JA KOULUT
Sivuston avulla opettaja voi rakentaa Kalevala-taiteeseen tutustumisen kolmeosaiseksi:
- johdantoa ja ennakkotehtäviä koulussa
- käynti museossa Ateneumista tilattavan oppaan tai opettajan johdolla
- käynnin jälkeen ohjattua työskentelyä ja tehtäviä koulussa
Mikäli se on koululle mahdollista, suosittelemme Ateneumin opintokäynnille oppaan tilaamista. Käytännön museokäynnistä, aukioloista ja opastuksen hinnasta lisää kohdassa Näyttelyopas.
Sivustoa voi käyttää myös ilman museokäyntiä.
Sivuston ensimmäinen versio avattiin Ateneumin taidemuseon kevään 2009 Kalevala-näyttelyn yhteydessä. Sivuston toinen vaihe valmistui syksyllä 2009 ja se keskittyy Ateneumin kokoelmien Kalevala-taiteeseen. Syksyn 2009 ajan suuri osa Ateneumin Kalevala-teoksista on tosin lainassa Turun taidemuseossa, minne Kalevala-näyttely siirtyy alkusyksystä. Tämä on hyvä tietää syksyn 2009 opetusta ja opintokäyntejä suunniteltaessa.
Yhteydet opetussuunnitelmaan
Sivusto on suunniteltu vastaamaan erityisesti perusopetuksen yläkoulun (6.–9. luokkien) äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kuvataiteen oppiaineen opetussuunnitelmien sisältöjä ja tavoitteita.
Kuvataide
Vuosiluokkien 5.–9. tavoitteita, joihin sivuston tehtävät ja museokäynti vastaavat:
Oppilas oppii
- hyödyntämään kulttuuripalveluja ja sähköisiä viestimiä oma työskentelyn, tiedon hankinnan ja elämysten lähteenä
- tarkastelemaan ja arvioimaan taidetta, kuvaviestintää ja ympäristöä esteettisestä ja eettisestä näkökulmasta
- työskentelemään itsenäisesti ja yhteisön jäsenenä kuvataiteen projekteissa
- arvioimaan omaa ja toisten kuvallista ilmaisua ja työtapoja, kuten sisällöllisiä, kuvallisia ja teknisiä ratkaisuja sekä käyttämään kuvataiteen keskeisiä käsitteitä
- nauttimaan omien ajatustensa, havaintojensa, mielikuviensa ja tunteidensa ilmaisemisesta kuvallisesti sekä ymmärtämään taiteen tapoja käsitellä erilaisia elämän ilmiöitä
Vuosiluokkien 5.–9. keskeisiä sisältöjä, joihin sivuston tehtävät ja museokäynti vastaavat:
- kuvailmaisu ja kuvallinen ajattelu: kuvataiteen tyylejä ja kuvasymboliikkaa omassa ilmaisussa, kuvasommittelun perusteita
- taiteen tuntemus ja kulttuurinen osaaminen: ohjattuja näyttely- ja museovierailuja, taiteilijan työhön tutustumista ja tietoverkon kulttuuripalvelujen hyödyntämistä, kuvien analysointia: taidekuvan rakenteen tutkimista, sisällöllistä tulkintaa ja taidekritiikkiä (museo, galleriat, tietoverkot, lehdet ym. tiedon ja elämysten lähteenä)
- media ja kuvaviestintä: valokuvausta tai video- ja digitaalista kuvausta, kuvakerronnan muotoja
Äidinkieli ja kirjallisuus
Vuosiluokkien 6.–9. tavoitteita, joihin sivuston tehtävät ja museokäynti vastaavat:
Oppilaan
- vuorovaikutustaidot karttuvat
- taito tulkita ja hyödyntää erilaisia tekstejä kehittyy
- taito tuottaa tekstejä ja hyödyntää niitä eri tarkoituksiin kehittyy
- suhde kieleen, kirjallisuuteen ja muuhun kulttuuriin syvenee
Oppilas saa mahdollisuuksia avartaa esteettistä kokemusmaailmaansa.
Vuosiluokkien 6.–9. keskeisiä sisältöjä, joihin sivuston tehtävät ja museokäynti vastaavat:
- viestintärohkeuden ja -varmuuden kehittämisen harjoittelua
- tekstien verbaalisten, visuaalisten ja auditiivisten keinojen tarkastelua tekstien merkityksien rakentajana
- puheeseen, kirjoitukseen ja kuviin kätkeytyneiden näkemysten, arvojen ja asenteiden ja asenteiden etsimistä ja arviointia
- tietojen hankintaa erityyppisistä lähteistä
- kirjallisen yleissivistyksen pohjan luomista: tietoa Kalevalasta ja kansanperinteestä
Monet sivuston sisällöt voi soveltaa myös:
1) muilla luokka-asteilla alakoulusta lukioon ja ammatillisessa peruskoulutuksessa.
Perusopetuksen alaluokat: Ihmisenä kasvaminen, Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys, Viestintä- ja mediataito, äidinkieli ja kuvataide.
Lukio: Kuvataiteen kurssit Minä, kuva ja kulttuuri (KU1) ja Taiteen kuvista omiin kuviin (KU4), äidinkielen ja kirjallisuuden kurssit Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (ÄI1), Kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa (ÄI3) ja Teksti, tyyli ja konteksti (ÄI5).
Aineistoa voi soveltaa myös suomi toisena kielenä -opetukseen.
Ammatillinen peruskoulutus: äidinkielen opinnot ja Kulttuurien tuntemus.
2) Eri oppiaineita yhdistäviin kouluprojekteihin. Muissa oppiaineissa kuten musiikissa tai historiassa.
LÄhdeluettelo
Tähän on koottu keskeistä suomenkielistä Kalevalaa ja Kalevala-taidetta käsittelevää kirjallisuutta ja muita lähteitä, joista osaan viitataan tehtäväsivuilla. Keskeiset linkit ovat omalla sivullaan.
Yleistietoa:
Aho, Kalevi 1985. Suomalainen musiikki ja Kalevala, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Anttonen, Petri & Kuusi, Matti 1999. Kalevala-lipas. Uusi laitos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Elävä Kalevala 1999. Äidinkielen opettajain liiton vuosikirja XLIII. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto.
Jussila, Raimo 2009. Kalevalan sanakirja. Helsinki: Otava.
Kalevalaseuran vuosikirjat (ilmestyneet vuodesta 1921, yhteensä 87 julkaisua). Helsinki: SKS ja Kalevalaseura.
Kupiainen, Tarja 2004. Kertovan kansanrunouden nuori nainen ja nuori mies. Tampere: SKS.
Lyytikäinen, Pirjo, Kalliokoski, Jyrki Kalliokoski ja Kantokorpi, (toim.) 1996. Katsomuksen ihanuus: kirjoituksia vuosisadanvaihteen taiteista. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Mäkinen, Kirsti 2004. Sammon sanat – Kalevalan sitaatteja. Keuruu: Otava.
Niikko, Petri 1997: Iskevän ikimitan opas. Opas nykyaikaiseen kalevalamitan hallintaan. Vienan Karjalan Ystävät, Espoo.
Piela, Ulla, Knuuttila, Seppo ja Laaksonen, Pekka (toim.) 2008. Kalevalan kulttuurihistoria. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1179.
Sihvo, Hannes 2003. Karjalan kuva. Karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Turunen, Aimo 1979. Kalevalan sanat ja niiden taustat. Joensuu: Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö.
Kalevalaa kuvataiteissa:
HyperKalevala. Matka runokylistä maailmankylään 1996. CD-ROM. Helsinki. Edita.
Ojanperä, Riitta (toim.) 2009: Kalevala kuvissa. Helsinki: Ateneumin taidemuseo. Kirja sisältää myös uusimman Kalevala-taiteen bibliografian.
PINX. Maalaustaide Suomessa 2001: Suuria kertomuksia, Helsinki: Weilin+Göös.
Taiteilijoiden Kalevala 2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. (Kalevala, jossa nykytaiteilijoiden teoskuvitus ja liitteenä 2 CD-levynä nykysäveltäjien tilaussävellykset ja videotaideteos DVD.nä)
Muokattua Kalevalaa:
Eskelinen, Rauni, Koskela, Susanna ja Notkola, Riikka 2009: Myytti, Väinämöisen tarina (lautapeli, tuotannossa). Lautapelit.fi ja Valtion taidemuseo.
Kunnas, Mauri ja Kunnas, Tarja 1992 (ensi painos): Koirien Kalevala. Helsinki: Otava.
Mäkinen, Kirsti 2002: Suomen lasten Kalevala. Helsinki: Otava.
Rajala, Pertti 2006: Kalevala. Selkokielinen. Jyväskylä: BTJ Kirjastopalvelu.
Kalevalaa sarjakuvissa:
Rosa, Don 1999: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Helsinki: Helsinki Media.
Hiltunen, Petri (2001–2008): Väinämöinen-albumit 1–.9. Helsinki: Kustannus Jalava.
Huitula, Kristian 1998 ja 2000: Kalevala (osa 1) ja Kalevala (osa 2).
Tässä aineistossa käytetty lähteenä lisäksi:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004. Opetushallitus.
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003. Opetushallitus.
Äidinkielen ja kirjallisuuden tehtÄvÄt
Tähän on koottu kaikki erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen liittyvät tehtävät. Moni tehtävistä on kuitenkin helposti sovellettavissa muidenkin oppiaineiden käyttöön.
Äidinkielen ja kirjallisuuden tehtävät (pdf)
Ilmoita mahdollisista teknisistä ongelmista palautelomakkeella, niin korjaamme vian tai annamme ohjeita pulmatilanteen ratkaisemiseksi. Jos pdf-tiedostojen avaaminen tuottaa ongelmia, kannattaa tallentaa tiedosto esimerkiksi työpöydälle ja avata se vasta tallennuksen jälkeen.
Kuvataiteen tehtÄvÄt
Tähän on koottu kaikki erityisesti kuvataiteen opetukseen liittyvät tehtävät. Moni tehtävistä on kuitenkin helposti sovellettavissa muidenkin oppiaineiden käyttöön.
Kuvien tulostusohje:
1. Klikkaa kuva suureksi.
2. Anna selaimen komento, joka näyttää valitun kuvan (esim. Firefox-selaimella osoitinvalikosta: Näytä kuva).
3. Kun selainikkunassa näkyy vain valittu kuva, anna tulostuskäsky.
4. Palaa selaimen Takaisin-painikkeella normaalinäkymään.
Ilmoita mahdollisista teknisistä ongelmista palautelomakkeella, niin korjaamme vian tai annamme ohjeita pulmatilanteen ratkaisemiseksi. Jos pdf-tiedostojen avaaminen tuottaa ongelmia, kannattaa tallentaa tiedosto esimerkiksi työpöydälle ja avata se vasta tallennuksen jälkeen.