Lemminkäisen äiti

Kalevalan runot 11, 12, 15 (jossa haravoi ja kokoaa poikansa Tuonelan joesta),
26, 28, 29 (SKS)
>

Äiti lieto Lemminkäisen
aina koissa arvelevi:
"Minne on saanut Lemminkäinen,
kunne Kaukoni kaonnut,
kun ei kuulu jo tulevan
matkoiltansa maailmassa?"

(Kalevalan 15. runo, säkeet 1–6)

Lemminkäisen äiti yrittää useita kertoja estää poikaansa lähtemästä sotimaan ja riitaa haastamaan, mutta aina poika lähtee äitinsä puheista välittämättä. Vaimonsa Kyllikin kanssa riitaannuttuaan Lemminkäinen lähtee taas kerran kotoa sotisopaansa pukeutuneena tarkoituksenaan kosia Pohjan neitoa. Äiti jää huolissaan odottamaan poikaansa. Kun harjasta alkaa tihkua verta, tietää äiti, että pojalle on tapahtunut kauheita. Hän lähtee etsimään Lemminkäistä ja saa kuulla tämän kadonneen Tuonelan jokeen. Äiti haravoi poikansa palaset Tuonen koskesta ja kokoaa niistä Lemminkäisen, jonka saa heräämään henkiin taikojen luvun ja voiteiden avulla. Lemminkäinen ei pääse sotimisinnostaan, ja lopulta äiti joutuukin pakenemaan piilopirttiin poikansa suututtaman Pohjolan väen kostoa.

Teokset

 
Kuvat voit suurentaa klikkaamalla.

Tuonelan joutsen

 
Akseli Gallen-Kallela: Tuonelan joutsen

Klikkaa kuvaa!

1904-05, viivasyövytys ja kuivaneula,
17,3 x 11,4 cm, Ateneumin taidemuseo
kuva: Kuvataiteen keskusarkisto /
Hannu Aaltonen

Teokseen liittyvät tehtävät

 

Akseli Gallen-Kallela

Taidemaalari ja -graafikko.
1865 Pori – 1931 Tukholma (Ruotsi).
Taiteilijaesittelyyn

 

Lemminkäisen äiti

 
Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti

Klikkaa kuvaa!

1897, temperamaalaus, 85,5 x 108,5 cm,
Ateneumin taidemuseo, Antellin kokoelma
kuva: Kuvataiteen keskusarkisto / Jouko Könönen

 

Kuollut lemminkäinen

 
Akseli Gallen-Kallela: Kuollut Lemminkäinen

Klikkaa kuvaa!

1896, öljy, 35 x 85 cm, Gallen-Kallelan museo
kuva: Kuvataiteen keskusarkisto /
Pirje Mykkänen

Teokseen liittyvät tehtävät

 

Akseli Gallen-Kallela

Taidemaalari ja -graafikko.
1865 Pori – 1931 Tukholma (Ruotsi).
Taiteilijaesittelyyn