Kalevalan runot 3, 4 ja 5 (SKS) >

"Parempi minun olisi,
parempi olisi ollut
syntymättä, kasvamatta,
suureksi sukeumatta
näille päiville pahoille,
ilmoille ilottomille.
Oisin kuollut kuusiöisnä,
kaonnut kahdeksanöisnä,
oisi en paljoa pitänyt:
vaaksan palttinapaloa,
pikkaraisen pientaretta,
emon itkua vähäsen,
ison vieläkin vähemmän,
veikon ei väheäkänä."

(Kalevalan 4. runo, säkeet 217–230)

Aino on Joukahaisen sisar, jonka veli lupaa vaimoksi vanhalle Väinämöiselle pelastaakseen oman nahkansa. Ainon ja Joukahaisen äiti ilahtuu kuullessaan, kenelle tytär on luvattu, mutta Aino itse kauhistuu. Väinämöinen kosii Ainoa, joka lähtee epätoivoisena kulkemaan pitkin metsiä. Kolmantena päivänä hän tulee aamuvarhaisella meren rantaan, jossa näkee kolme neitoa kylpemässä. Aino astuu veteen näiden luonnotarten seuraan ja hukkuu. Äiti, veli ja vanha Väinämöinen surevat nuoren neidon kohtaloa. Äiti itkee, Joukahainen syyttää Väinämöistä ja Väinämöinen lähtee etsimään Ainoa merestä. Aino tarttuukin Väinämöisen onkeen outona kalana, mutta Väinämöinen ei tunne tyttöä ja tämä karkaa. Myöhemmin Joukahainen kostaa Ainon kuoleman Väinämöiselle ampumalla tämän tulisella nuolella mereen.