ti, pe 10-18 | ke, to 9-20 | la, su 10-17
Neuvonta: 0294 500 401
Vaihde: 0294 500 200
Opasvaraukset: 0294 500 500 (ma-pe 9-15)
 

Historia

 

Ateneumin taidemuseon historiaa ja kokoelmien karttumisen vaiheita

Valtiollistamisen yhteydessä vuonna 1990 Ateneumin taidemuseon kokoelmat jaettiin Ateneumin taidemuseon ja Nykytaiteen museon kesken. Tällä hetkellä Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin kuuluu vuonna 1960 ja sen jälkeen uransa aloittaneiden taiteilijoiden tuotanto. Ateneumin kokoelmat esittelevät Suomen taiteen vaiheita 1700-luvun puolivälin kustavilaisista ajoista aina 1950-luvun modernismin ilmiöihin asti. Lisäksi Ateneumilla on edustava kansainvälisen taiteen kokoelma, johon kuuluu mm. Vincent van Goghin, Paul Gauguinin, Paul Cézannen, Fernand Léger'n ja Marc Chagallin teoksia.

Kokoelmien karttuminen alkoi Suomen Taideyhdistyksen toiminnan ensimmäisinä vuosina 1840-luvun loppupuolella. Toisaalta Taideyhdistys hankki itse muutamia saatavilla olevia ja kokoelmien arvoisiksi katsottuja teoksia, toisaalta se otti vastaan yhden tai useamman teoksen lahjoituksia. Osa lahjoituksista oli suoraa rahallista tukea. Yksityisten henkilöiden testamenttirahastojen korkotulot olivatkin suuri apu niukkojen määrärahojen kanssa kamppailevalle yhdistykselle.

Vuonna 1863 Suomen Taideyhdistyksen hoitama ja kartuttama teosvalikoima asetettiin pysyvänä näyttelynä yleisön nähtäväksi ensimmäisen kerran. Vuodesta 1864 lähtien valtiovalta alkoi avustaa säännöllisesti yhdistyksen piirustuskoulua hankkimalla malliteoksia valtion varoilla. "Miljoonapalatsiksi" kutsuttu Ateneum-rakennus puolestaan valmistui vuonna 1887, ja Suomen Taideyhdistyksen kokoelmia päästiin sen suojissa esittelemään yleisölle ensi kertaa 13.10.1888. Nimi Ateneum viittaa kreikkalaiseen Pallas Atheneen, joka oli viisauden ja sodankäynnin jumalatar. Hänet tunnettiin myös kaupunkien ja valtioelämän vaalijana. Ateneum tarkoittaa Athenen temppeliä tai pyhäkköä.

Viime vuosisadanvaihteen merkittävimmän lahjoituksen teki lääketieteen lisensiaatti Herman Frithiof Antell, joka lahjoitti taidekokoelmansa lisäksi varat sen jatkuvaa kartuttamista varten. Antellin kokoelmaan kuuluvat mm. van Goghin, Gauguinin, Cézannen ja Edvard Munchin teokset, joiden hankkimista aikalaiset ehtivät kummastella – kotimaiset Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Hugo Simberg kun tuntuivat huomattavasti turvallisemmilta valinnoilta.

Museon oma ostolautakunta keskittyikin enimmäkseen kotimaisen taiteen hankkimiseen. Varat eivät tosin aina riittäneet edes siihen. 1920-luvun lopussa museossa oltiin jo hyvin huolestuneita siitä, että kotimaisen taiteen kokoelmaan jää pahoja aukkoja.

1950- ja 60-luvuilla Ateneumin taidemuseo haluttiin nostaa yleiseurooppalaiselle tasolle ja erääksi keinoksi määriteltiin ulkomaisen nykytaiteen hankinta. Tulokset eivät kuitenkaan olleet lukumääräisesti vuosisadan alun hankintoja suuremmat. Pääpaino oli edelleen kotimaisessa taiteessa, kuten kansallisgallerian tehtäviin kuuluikin.

1900-luvun viiden ensimmäisen vuosikymmenen aikana museo sai runsaasti tärkeitä lahjoituksia, mutta sen jälkeen käytäntö muuttui. Yhteiskunnallinen tilanne vakiintui, toivo taloudellisesta nousukaudesta korvasi sotavuosien turvattomuudentunteen. Toisaalta taas suurlahjoittajien aika näytti olevan ohi. Museo oli jo saanut laajat kokoelmat vuosisadan vaihteen mestareiden teoksia.

Ateneumin taidemuseo täydentää kokoelmaansa vuosittain. Ensimmäinen valtiollistamisen jälkeen tehty suuri hankinta oli Helene Schjerfbeckin nuoruuden omakuva, joka saatiin kokoelmiin Ateneumin ystävät ry:n tuella.

Viime vuosina Ateneum on jälleen saanut vastaanottaa myös huomattavia lahjoituksia yksityishenkilöiltä. Näistä mainittakoon mm. Ester ja Jalo Sihtolan Taidesäätiön lahjoituskokoelma, Yrjö ja Nanny Kauniston kokoelma sekä Rolando ja Siv Pieraccinin kokoelma.